pretty perfect

viime viikonloppu nimittäin. Perjantaina kävin koulun jälkeen kääntymässä kauppakeskuksessa ja jatkoin taivaallinen oreo jätski (miksi ei löydy Suomesta part 173) kourassa kotiin valmistautumaan iltaa varten. Illalla koitti siis mun ensimmäiset kunnon aussibailut ja mun ilta oli tehty naurusta, tuhansista Suomi aiheisista kysymyksistä, tanssimisesta ja ennen kaikkea monista uusista kasvoista. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina yhtä hauskaa ja täällä se on vielä niin helppoakin. Kuvia tuli otettua, mut sen verran on pimeetä matskua, että jätetään julkaisematta tällä kertaa. Ja ei, ei siis sisällöltään pimeitä vaan ihan puhtaasti valon puutteen vuoksi äiti voit huokaista helpotuksesta. Anyways, huikee ilta ja yö sekä erittäin lyhyeksi jääneet yöunet, kiitos aamukuden aikaisten päähänpistosten. Tällä kertaa kyse ei ollut mun päähänpistoksesta, vaan Reecen ja Jessn ehdotuksesta lähteä mäkkäriin. Hetken epäröinnin jälkeen päätin lähteä mukaan koska ulkona on kaunis aamu, sinne ei voi olla pitkä matka ja hei, eikö sunki Kerttu tee mieli pirtelöä?! Pippalot oli siis Waikikissa, joka oli ihan tuntematonta aluetta meille kaikille kolmelle ja mäkkäriin päästiin kahden tunnin kävelyn jälkeen. Onneksi kävelyä helpotti se, että Waikiki oli tosi nättiä aluetta ja aamu auringonnousuneen oli kuin olikin kaunis. Jollain hyvin oudolla tavalla nautin siis aamuisesta pikku kävelystämme ja ennen kaikkea mut piti hereillä ja liikkeellä mielessä siintänyt vaniljapirtelö. Olisinpa vain tiennyt.. meidän ilmeet oli varmasti näkemisen arvoset kun saatiin kuulla, että pirtelökone oli rikkoutunut viime yönä. Onneks mangosmoothie ja pannukakutkin sai unohtamaan jäätyneet sormet ja unettoman yön. Sekä faktan, et tuli just käveltyä kaks tuntia ainoastaan mäkkärin vuoksi..

Viimein kämpille päästyämme lähdettiin kaupan kautta biitsille, mun tapauksessa yökkärit päällä. Hassua, miten arkipäivää unelmabiitsit näille on, tollekin superpitkälle rannalle käveli ainoastaan muutaman minuutin. Mulle kerta oli ensimmäinen aussibiitsillä, joten voitte vaan kuvitella sitä riemun määrää kun pääsin viimein upottamaan jalat valkoiseen hiekkaan. Hyvää seuraa, mehujää, turkoosi meri ja aurinko- kiitos lauantain mun kesäkuumeen nousulle ei näy loppua! Lauantai oli siis ainoita biitsikelipäiviä vähään aikaan, mut eiköhän asiaan kohta tuu muutos. Myös aussit odottaa ilmojen lämpenemistä kovin ja tuntuu, että kaikki suunnitelmat alkaakin "sitku tulee kesä..". 

Biitseilyn jälkeen nautittiin auringosta vielä hetki altaalla puiden mennyttä iltaa ja muutaman bussisähläyksen jälkeen olinkin taas kotona, jossa Ronja jo odotteli. Käytiin vielä pikaisesti ulkona muutaman Ronjan kaverin kanssa, mut tultiin aikasin kotiin jotta saatiin unta ennen sunnuntain koitosta.

Lähdettiin siis sisämaahan päin, tarkalleen ottaen neljän tunnin ajomatkan päähän Waves Rock nimisen kiven luokse, jonka edessä me vaihtarit ekassa kuvassa pällistelläänkin. Joku vois nyt kysyä et mitä järkeä on istua kahdeksan tuntia autossa nähdäkseen yhden suuren kiven. Sanoisin kuitenkin, et paikka oli vierailemisen arvoinen; kiven edessä tunsi itsensä häkellyttävän pieneksi ja oli ihan hauska nähdä australialaista sisämaata ensimmäistä kertaa. Kierreltiin ympäriinsä, kuvailtiin vähän (hyvin levotonta) videomatskua, kiivettiin Waves rockin päälle ja mikä parasta, nähtiin vaihteeksi eläimiä, joista kuvassasa esiintyvä kameli lähti seuraamaan meitä.

Juhlintaa, rantaelämää ja aavikkoa. Kolme hyvin erilaista päivää, joista kaikista nautin. Nautin lämmöstä, vapauden tunteesta ja siitä, että musta tuntuu että tä on just se maa jossa mun on tarkotus vuoteni viettää, maa jolla on ehkä enemmän annettavaa kuin osaan edes aavistaa.

Mä taidan olla vähän ihastunut Australiaan.