musta lammas liikenteessä

Oon niitä ihmisiä, jotka tykkää käyttää mekkoja ja vetää korkkarit jalkaan aina kun tilaisuus sallii (tai oikeestaan vaikka ei salliskaan). Siispä harvemmin löydän itseäni mistään alipukeutuneena, mut lauantai oli suuri poikkeus. Lähdettiin katsomaan Perthin keskustaan Joutsenlampi- balettia Ronjan ja hänen host- äidin kanssa ja kysyin omalta host-äidiltäni mitä mun tulis pukea päälleni. "Jotain rentoa vaan" kuulu vastaus ja mä päätin ottaa neuvon aika kirjaimellisesti. Lopputulos oli, että erotuin hieman joukosta converseissa ja pillifarkuissa kaikkien niiden hulmuavien helmojen ja korkojen keskellä. Hups.. no onneks kyseinen virhe jaksoi olla mielessä muutaman sekunnin, jonka jälkeen uppouduin baletin maailmaan. Mä ja baletti kuulostaa just yhtä toimivalta yhdistelmältä ku tikku silmässä mut mun suureks yllätykseksi nautin tosta kolmetuntisesta. Mun tietämys baletista oli (on) muutaman barbileffan ja Black swanin varassa, mut paljon sain silti irti esityksestä. Ja itse rakennushan ja esityksen puitteet oli jo näkemisen arvoset.

Jatkettiin baletista mun lempparikaupunginosaan Fremantleen, mistä aikasemmin oonkin tainnu jo blogin puolella mainita. Fremantlessa riittää ihania ruokapaikkoja joista valita. Me päädyttiin italialaiseen, mikä ei ollut yhtään huonompi paikka. Tarjoilijan suosituksesta söin elämäni ekaa kertaa simpukoita ja kyllä kannatti sen aluksi kaavaileman perus pizzan sijasta. Balettia ja simpukoita, apua tässähän alkaa tuntee olonsa sivistyneeksi.. Viihdyttiin ravintolassa aika pitkään ja oli hyvä ilta täynnä paljon naurua. Ronja tuli viel meille yöks ja sunnuntai aamuna lähdettiin Perthiin again jossa seuraan liittyi isäntäperheidemme sukulaispoika, joka tavattiin muutama viikko sitten autotallibailuissa. Saatiinpahan ainakin taattua isäntäperheillemme mielenrauha, viime kerralla kun onnistuttiin eksymään (tosin eksyminen on mun mielestä ihan parhautta).

Mun viikonlopun muotivirheet ei rajottunu ainoastaan lauantaille. Sunnuntaina olin varmaan Perthin ainoa shortseihin pukeutunut. Aurinko paisto, mittari näytti 23 astetta ja mulle se merkkas vihdoin shortsikelien korkkaamista. Mutta samalla kun mä hehkutin ihanaa säätä ja tepastelin kesävaatteet päällä, tuli paikalliset vastaan takkeihin ja pitkiin housuihin pukeutuneena kysellen eikö mulla ole kylmä. Täällä asteita pitää kai olla se kymmenen lisää et voi sanoa olevan lämmin.

Yks niistä asioista, joita rakastan Perthissä; katutaiteilijat joita löytyy joka lähtöön!

Oli ihanan rento päivä. Vähän shoppailua, kiertelyä ja päiväunet auringonpaisteessa. Perth, kuten muutkin suuret kapungit nostaa mun onnellisuustasoa ja huomaan hymyn eksyvän huulille aina, kun nään Perthin skylinen (tälle sanalle ei vaan taida löytyä järkevää suomenkielistä vastinetta). Päivää ei pilannu edes muutama teinitytsy, jotka otti tehtäväkseen heitellä meitä ruualla. Oi kyllä, idiootteja löytyy joka kaupungista.

Oikeastaan pari elämäänsäkyllästynyttä teiniä Perthissä ei oo mun suurin ongelma tällä hetkellä. Taino ongelma ja ongelma mut perjantaina meille muutti vaihtari, jolla oli vaikeuksia oman host- perheensä kanssa ja joka näillä näkymin tulee asumaan saman katon alla seuraavat viisi kuukautta. Ollaan samalla luokallakin ja meillä on yhtä ainetta lukuunottamatta yhteiset aineet. Ollaan myös hyvin erilaisia vähän kaikilla mahdollisilla tavoilla eikä yhteistä säveltä oo muutaman viikon aikana löytynyt. Tästä on koitunu pieniä ongelmia, joita en nyt lähde tän tarkemmin täällä puimaan. Toivon todella, et asiat alkaa sujumaan tän asian suhteen. Helposti sitä kirjoittaa blogiin vaan niitä hyviä juttuja, koska ainakin itse pelkään kuulostavani valittavalta ja negatiiviselta. Elämä vaihtarina ei kuitenkaan oo pelkkää aurinkoa ja hauskanpitoa, enkä halua et kukaan lukee mun blogia ja lähtee vaihtoon kuvitellen niin. Jo muutaman viikon aikana oon käynyt läpi koko tunneskaalan ja kokenut mm. oloni hyvin yksinäiseksi. Mutta mä oon hyvin onnellinen ja ihan älyttömän kiitollinen, enkä mä koskaan kuvitellutkaan vaihto- oppilaan elämän olevan helppoa. Mut onko se sen arvoista, kyllä! Menikö jo liian kliseiseks.

Yks juttu meinas jäädä kokonaan huomioimatta, nimittäin meitsi osti vihdoin ensimmäisen skeittilaudansa! Lautoja löyty kaupungista huima määrä erilaisia, mut valitettavasti ihan hiton kalliita. Onneks loppujen lopuks pitkään jatkuneen metsästämisen seurauksena löydettiin paikka mistä saatiin halvat ja vielä hyvän näköisetkin cruiserit (reilu 20euroa). Ekan kuvan söpöläinen ei siis löytänyt tietä kassalle, mut ainaki tuli kuva muistoks! Sunnuntai- illalla kokeiltiin noilla cruisailua, mut näky oli kyllä hyvin hyvin kaukana paikallisista. Täällä skeittaaminen on siis tosi suosittua ja tavoitteena onkin vielä joku päivä päästä etenemään laudan päällä enemmän ku sen puoli metriä. Joopajoo toivossa on hyvä elää..