off to the north!

Käppäiltiin tässä yhtenä päivänä Ilarian kanssa koulusta kotiin ihan hirveessä kaatosateessa kun jostain tyhjästä meidän eteen pomppas kaks laulavaa parikymppistä, paidatonta, maalauksiin ja pinkkeihin peruukkeihin pukeutunutta miestä. "Nyt tytöt tanssitaan" jäbät tokas ja alotti hurjan sadetanssissa yrittäen saada meidät mukaan. Nauraen toivotin hyvät päivänjatkot ja jatkoin matkaa. Kai mulla sitten on vielä matkaa australiasoitumiseen, saatiin palautetta että ollaan ihan erityisen tylsiä. Tai sitten vertailu ei oo ihan reilua, musta tuntuu että kyseisillä peruukkipäillä oli muutaman promillen etumatka meihin.

Tiistaina oli koulun jokiristeily, jolle menemättä jääminen oli mun kohdalla hyvin lähellä. Pari ihmistä sai mielialan laskemaan aika pohjamutiin, mutta onneksi suomikamujen tsempistä sain kuitenkin raahattua itseni satamaan. Onnellisuutta on se, kun on ihmisiä jotka pystyy pelastamaan päivän vaikka maailman toiselta puolelta käsin. Niin ja risteilystä tuli yksi tän viikon kohokohdista; musiikkia, vene täynnä tanssivia ihmisiä ja Perthin pilvenpiirtäjät yövalaistuksessa. Kaukaa katsottuna öinen Perth näyttää lumoavan kauniilta, mutta totuus paljastuu kun oikeasti kävelet kaupungissa vaikka vain sen kymmenen minuuttia satamasta kaverin autolle. Kadut, jotka päiväsaikaan on täynnä valoa ja elämää kansoittuu öisin kodittomista ja epämääräisessä kunnossa vaeltelevista ihmisistä, eihän sitä edes tunnista samaksi kaupungiksi. Perthin keskusta ei siis todellakaan ole paikka, jossa tekee mieli viettää aikaa öisin. Ehkä tilanne on eri viikonloppuisin, kun yöelämä herää henkiin tai ainakin perjantaisin kun kaupat on auki ilta kymmeneen. Normaalisti kaupat sulkevat siis ovensa jo viideltä, mikä tuli mulle suurena yllätyksenä. 

Torstaina täällä osoitettiin mieltä kouluaineuudistuksia vastaan ja myös meidän koulu oli tyhjillään. Koulun sijasta käytettiinkin päivä shoppailuun ja vaatekaappi sai kaipaamaansa täydennystä. Vihdoin kotiutin parit uudet bikinit, olen kuulemma ensimmäinen aussivaihtari, joka on koskaan saapunut maahan vain yhden bikinparin kanssa. Löydettiin myös liian ihana kenkäkauppa ja lopputulos oli, että löysin saapikas-  ja sandaaliparin lisäksi uudet kenkälempparit; yllä näkyvät hiekan väriset ihanuudet, jotka on ulkonakönsä lisäsksi huippumukavat jalassa.

Voi kuinka mielelläni kertoisin teille lisää; hehkuttaisin Sumo Saladin salaattibuffettia, kertoisin kuinka huono tajusin olevani Mario Kartissa ja ehkä mainitsisin että mun kaupungissa eletään tällä hetkellä mielettömässä aussifutis huumassa. Niin paljon kerrottavaa, mut aika pistää pahasti vastaan. Viiden tunnin päästä mun pitäis nimittäin istua autossa matkalla kohti Exmouthin unelmabiitsejä ja sitä ennen olis hyvä saada vähän untakin. Eiköhän kymmenen tunnin ajomatkan aikana tosin raaski vähän nukkuakin, oli maisemat kuinka upeat tahansa. Mulla alkoi nyt siis kolmen viikon odotettu loma ja ens perjantaihin asti vietän sen Ronjan, Ilarian ja hostien kanssa pohjoisessa päin lähinnä biitsielämän ja sukeltelun merkeissä - kuulostaa täydelliseltä mun korvaan. Palaillaan vajaa viikon päästä kuvapommituksen ja toivon mukaan myös videomateriaalin kera!

Whole new world in one weekend - my scuba diving course

Harvana viikonloppuna sitä pääsee avaamaan oven kokonaan uuteen maailmaan. Oon haaveillut laitesukeltamisesta niin kauan, että tuntuu epätodelliselta olla nyt pätevä kyseiseen hommaan. Tiedän pääseväni näkemään sellaista, mitä useimmat ihmiset ei koskaan näe ja menemän sinne, minne useimmat ei koskaan mene. Seikkailemaan tuntemattomassa sillä kuten sanonta kuuluu; tiedämme enemmän kuusta kuin merten syvyyksistä.

Kolme raskasta päivää takana: allassukellusta sekä neljä sukellusta meressä. Sekä paljon muuta - aattelinkin nyt kiinnostuneille vähän valottaa mitä kuuluu sukelluskurssin sisältöön. Kurssi oli siis maailmankuulun sukelluskoulun PADIn järjestämä, joita löytyy Suomea myöten kaikista maailman kolkista ja myös sisältö on pitkälti samankaltainen, suoritit kurssin sitten Turussa tai Hawaijilla. 

Esivalmistelut

Suomessa hankin PADIn Open Water Diver kurssikirjan ja DVDn suomeksi, jotta varmasti ymmärrän kaiken. Täällä sitten opiskelin kirjan läpi sekä lainasin hosteilta englanninkielisen version jonka avulla opiskelin vielä tärkeimmät jutut englanniksi. Lisäksi sain sukellusliikkeestä monistepinkan kysymyksiä, joihin mun piti vastat ja joka tuli ottaa kurssille mukaan.

1. Päivä - perjantai

Suoritin kurssin pienessä sukellusliikkeessä, mikä oli älyttömän hyvä - mun ja Ronjan lisäksi kursilla oli yksi nainen. Oltiin hyvissä käsissä ja saatiin tosi henkilökohtaista opetusta ja neuvoja. Aluksi käytiin monistepinkan kysymykset läpi, opeteltiin sukelluslaskimen käyttöä ja sukellustaulukon lukemista. Tehtiin vielä pieni testi, jossa oli lähinnä monisteesta tuttua asiaa. Harjoiteltiin sukelluslaitteiden kokoamista (siinä tosiaan riittää harjoittelemista) ja monen kokoamisen ja purkamisen jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti uimahallia. Hallilla tehtiin 200 metrin uintitesti (eli neljä kertaa altaan päästä päähän, aikarajaa ei ollut ja tyyli oli vapaa) sekä 10 minuutin kelluntatesti. Koottuamme sukelluslaitteet hypättiin märkäpuku päällä altaaseen. Sukelluslaitteet painaa paljon enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitella, onneksi vedessä taakka keventyy huimasti. Tosin aluksi vedessä kaikkien varusteiden kanssa liikkuminen tuntuu hyvin kömpelöltä. Allas jossa sukelleltiin oli erityisesti sukellusta varten suunniteltu ja paljon normaalia uimahalliallasta syvempi. Perusjuttujen (kuten laskeutuminen ja nouseminen) lisäksi käytiin läpi valtava määrä erilaisia erikoistaitoja, kuten varusteiden riisuminen ja uudelleen pukeminen veden alla, mitä tehdä jos happi loppuu, miten tyhjentää maski veden alla jne. jne. suurin osa noista oli sellasia taitoja joita ei mitä luultavammin tule koskaan sukeltaessa tarvitsemaan, mutta toki ne pitää varmuuden vuoksi käydä läpi. Eka päivä oli ehdottomasti kaikista raskain - uuden asian määrä oli ihan valtava ja päivä oli myös fyysisesti suht rasittava. Perjantai-illan pyhitinkin suklaalle, leffoille ja aikaiselle nukkumaanmenolle.

2. Päivä - lauantai

Aamu alkoi Rockingham biitsillä melko aurinkoisena ja kauniina. Sukellettiin siis ensimmäistä kertaa meressä, tehtiin muutamia allassukkelluksesta tuttuja juttuja sekä uutena asiana mm. turvapysähtyminen. Pintaan noustessamme sää oli muuttunut radikaalisti; taivaalta satoi kaatamalla vettä ja lämpötila oli pudonnut reippaasti. Pinnan allakin oli viileähkö mutta rantaan noustessa todellinen kylmyys iski. Meidän piti koota kaikki varusteet uusiksi ja litimärkänä kaatosateessa varusteiden kanssa taistellessa sai kietämättä vähän purra hammasta. Noin puolen tunnin maalla oleskelun jälkeen oli aika palata veteen ja tehdä toinen avovesisukellus - lisää taitojen testailua ja noin vartin verran ympäriinsä sukeltelua. Sukelluksen jälkeen kouluttajamme Brittany yllätti meidät kuumilla kaakaoilla, jotka maistui ihan taivaalliselta rannalla värjötellessämme (ei se aurinko tosiaan aina paista edes Australiassa). Päivään olisi alunperin pitänyt kuulua vielä kolmaskin sukellus, mutta suosiolla siirrettiin se sunnuntaille ja lähdettiin sukellusliikkeelle tekemään loppukoetta, jonka ois ollut tarkotus olla sunnuntaina. Kysymyksiin vastailtiin kaikessa rauhassa pizzan ja valkosipulileipien kera ja kaikki kolme läpäistiin koe. Lauantai-illalla olis ollut kamun pippalot, mut väsymyksen vuoksi valitsin rauhallisen koti-illan, sillä sunnuntaina koitti taas aikainen herätys vedenalaiseen maailmaan.

3. Päivä - sunnuntai

Päivään kuului kaksi hyvin samankaltaista sukellusta, mut henkilökohtaisesti ne poikkes mun osalta paljon toisistaan. Siinä missä ensimmäisen sukelluksen aikana fiilikset oli epävarmat ja paikoin vähän epämukavatkin, toisella sukelluksella sain rentouduttua, varusteiden hallinta tuntui sujuvan moitteettomasti ja nautin kokemuksesta älyttömästi! Kalojen lisäksi päästiin näkemään pinnan alla muunmuassa merihevosa ja lentokoneen hylsy. Upeaan sukellukseen oli hyvä päättä kolmipäiväinen sukelluskurssi ja nyt sitä ollaan sitten virallisesti laitesukeltajia, cheers!

team auringonotto

Näin unta, että olin osa näytelmää keskellä metsää. Metsä oli hyvin pimeä, katsojista näkyi vain pimeydessä loistaneet silmät. Näyttämönä toimi suuri, ränsistynyt talo ja mun kanssa näytteli kourallinen suomikamuja. Yhtäkkiä kaikki katsojat olikin poissa, talo alkoi sortumaan päälle ja ehei, ei siinä vielä kaikki - meitä jahtas talon lahoavassa porrassokkelossa ällöttävä örkkimörkkiyksilö.
En edes muista miten uni päättyi. Mutta eikö noi painajaiset yleensä lopu tasan siihen kohtaan kun olet just kuolemassa. Tai sitten mun muisti pettää, nään nimttäin hyvin harvoin painajaisia. Mulle painajaiset liittyy ainoastaan aikoihin, jolloin mieli on vähän maassa ja pääkopassa poukkoilee ihan liian monta kysymystä.
Siinä missä viime postauksessa koko elämä hymyili ja kaikki oli vähintäänkin maailman ihaninta, viime aikoina mukaan on liitynyt myös vähän huonompia fiiliksiä. Suurimpana syynä tähän on ollut sairastelu; kun viettää pari päivää vaan yksin kotona, ehtii käymään läpi monenlaisia ajatuksia. Ja sieltä se sitten viime viikolla ekaa kertaa kunnolla iskikin, koti-ikävä. Onneksi kuitenkin suht nopeesti selätetty sellanen. Tällä hetkellä koti-ikävän sijasta tunnenkin ainoastaan suurta kiitollisuutta tästä kaikesta. Vaikka ikävöin Suomi- ihmisiä ihan mielettömästi, ei sitä voi jäädä koko vuodeksi tuleen makaamaan.

Yölliset outoudet ei oo rajotunnu ainoastaan painajaisiin. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kello kolme yöllä tietoon, että talossa tulvii. Jos oikein ymmärsin, niin syynä oli rikki mennyt lämminvesivaraaja. Pyyhearmeijan avulla vedestä onneksi selvittiin ja päästiin jatkamaan yöunia. Oltais saatu jäädä kotiin seuraavaksi päiväksi ja varmasti oltaiskin, ellei koulussa ois ollut sport carnival perjantaina. Meidän koulu oli siis jaettu neljään eri väriseen tupaan ja tuvat kilpaili keskenään erilaisten lajien merkeissä. Kaikki oli pukeutunut oman tuvan väreihin ja jotkut oli panostanut vielä vähän enemmänkin ja ihmisjoukossa näkyi niin hippejä kuin keijukaisiakin. Punainen tupa on yleensä vienyt joka vuosi voiton, mutta tällä kertaa se oli yllätykseksi mun tupa - sininen. Olis tietty hienoa, jos voisin sanoa olevani jotenkin osallisena tohon voittoon, mutta myönnettäköön, että itse kuuluin lähinnä team auringonottoon koko pävän. Yhden palloviestin kävin tosin vetäsemässä, muuten aika vierähti vaan karnevaalifiiliksestä nauttien. Suoraan koulusta suunnattiin pienellä porukalla Rockingamiin ja Palm Beachille ja käytiin vielä syömässä Ausseissa hyvin suosittu fish&chips. Julkinen liikenne täällä on edelleen silloin tällöin yks iso mysteeri mulle ja myöskään perjantaina en ihan ilman kommelluksia päässyt kotiin. Pääsinpähän kuitenkin ja ensi kerralla taas vähän viisampana.

Karnevaaleista mahdollisesti kuvia tulevissa postauksissa, kun oon saanut siirrettyä ne ensin kännykästä koneelle. Tän postauksen kuvituksena toimii muutama otos sunnuntain retkestä vähän pohjosempaan päin. Käytiin siis tsekkaamassa Pinnacles, autiomaa täynnä erilaisia suuria kiviä. Toi alue on siis ihan valtava ja yks sellasista pakollisista turistinähtävyyksistä, kun tänne päin saapuu. Vaikuttava paikka, vaikkakin mun kohdalla riemunkiljahduksia aiheutti ennemminkin ympärillä avautuneet valkoiset biitsit ja turkoosi meri.

Mun vapaa-aikaan on lisäksi kuulunut biljardia keskustassa, vähän shoppailua, kahvittelua, malttamatonta Exmouthin reissun odottelua sekä ahkeraa sukellusteorian pänttäämistä. Perjantaina starttaa siis mun sukelluskurssi ja vaikka vähän jännittääkin, en malta odotta mun ensimmäisiä hengenvetoja pinnan alla. Intoa ei suinkaan vähennä se, että tiedän pääseväni Exmouthissa sukeltamaan paikassa, joka on listattu maailman top10 parhaiden sukelluspaikkojen joukkoon. Ja lähtö koittaa siis ensi viikon sunnuntaina! 

Mulla on niin paljon mistä kirjottaa ja nyt kun energiaakin taas löytyy, aion toden teolla kiristää postaustahtia. Palaillaan siis uusien juttujen merkeissä ehkä jo huomenna, stay tuned! xx