Viimein kämpille päästyämme lähdettiin kaupan kautta biitsille, mun tapauksessa yökkärit päällä. Hassua, miten arkipäivää unelmabiitsit näille on, tollekin superpitkälle rannalle käveli ainoastaan muutaman minuutin. Mulle kerta oli ensimmäinen aussibiitsillä, joten voitte vaan kuvitella sitä riemun määrää kun pääsin viimein upottamaan jalat valkoiseen hiekkaan. Hyvää seuraa, mehujää, turkoosi meri ja aurinko- kiitos lauantain mun kesäkuumeen nousulle ei näy loppua! Lauantai oli siis ainoita biitsikelipäiviä vähään aikaan, mut eiköhän asiaan kohta tuu muutos. Myös aussit odottaa ilmojen lämpenemistä kovin ja tuntuu, että kaikki suunnitelmat alkaakin "sitku tulee kesä..". 
Biitseilyn jälkeen nautittiin auringosta vielä hetki altaalla puiden mennyttä iltaa ja muutaman bussisähläyksen jälkeen olinkin taas kotona, jossa Ronja jo odotteli. Käytiin vielä pikaisesti ulkona muutaman Ronjan kaverin kanssa, mut tultiin aikasin kotiin jotta saatiin unta ennen sunnuntain koitosta.
Lähdettiin siis sisämaahan päin, tarkalleen ottaen neljän tunnin ajomatkan päähän Waves Rock nimisen kiven luokse, jonka edessä me vaihtarit ekassa kuvassa pällistelläänkin. Joku vois nyt kysyä et mitä järkeä on istua kahdeksan tuntia autossa nähdäkseen yhden suuren kiven. Sanoisin kuitenkin, et paikka oli vierailemisen arvoinen; kiven edessä tunsi itsensä häkellyttävän pieneksi ja oli ihan hauska nähdä australialaista sisämaata ensimmäistä kertaa. Kierreltiin ympäriinsä, kuvailtiin vähän (hyvin levotonta) videomatskua, kiivettiin Waves rockin päälle ja mikä parasta, nähtiin vaihteeksi eläimiä, joista kuvassasa esiintyvä kameli lähti seuraamaan meitä.
Juhlintaa, rantaelämää ja aavikkoa. Kolme hyvin erilaista päivää, joista kaikista nautin. Nautin lämmöstä, vapauden tunteesta ja siitä, että musta tuntuu että tä on just se maa jossa mun on tarkotus vuoteni viettää, maa jolla on ehkä enemmän annettavaa kuin osaan edes aavistaa.
Mä taidan olla vähän ihastunut Australiaan.
Öissä on vaan ihan oman fiiliksensä ja kaikki tuntuu näyttävän kauniimmalta; kadut, rakennukset, ihmiset. Täällä iltasin kadut täyttyy syömään lähtevistä perheistä, pariskunnista ja kaveriporukoista. Mietitään söiskö tänään italialaista vai meksikolaista. Etnisiä ravintoloita löytyy aina nepalilaisesta ruotsalaiseen ja ulkona syöminen ei oo erityisen kallista, ainakaan muuhun hintatasoon verrattuna. Mekin käydään perheen kanssa kerran viikkoon ulkona syömässä, voi kuinka kovin haluisinkaan rantauttaa tän ulkonasyömiskulttuurin myös Suomeen.
Etnisyydestä puheen ollen, en koskaan ajatellut Aussien olevan näin monikulttuurinen paikka. Eityisen hyvin sen huomaa koulussa; suurimmalla osalla on juuret jossain muualla. Paljon on Filippiineiltä muuttaneita, mutta myös muunmuassa Meksikosta, Iso- Britanniasta, Etelä- Afrikasta ja lista jatkuu. Ei siis ihme, että ilmapiiri on tosi suvaitseva. Suvaitseva oikeestaan kaiken suhteen, ihmiset uskaltaa täällä pukeutua ja ilmaista itseään paljon Suomea rohkeammin. Se tunne, et sut hyväksytään just sellasena kun oot on auttanut sopeutumista tosi paljon. Paitsi et aussit on suvaitsevaisia, täällä ollaan myös ihan älyttömän huumorintajuisia. Selviytyäkseen pitää osata nauraa itselleen, on ihan normaalia että esim. opettaja nimittelee oppilaitaan. Läppää heitetään ihan mistä vaan ja sarkastisuus on avainsana. Ihan mahtavaa, jos multa kysytään, tosin blondiläppä alkaa sillon tällöin jo pursua ulos korvista... Epäilen muuten et tällä postauksella oli joku pointti jonka ehdin unohtaa tässä höpöttäessäni ja sivusilmällä leffaa vilkuillessani. Joka tapauksessa kiitos älyttömästi kaikista postausideoista (joita saa toki edelleen heitellä), kaikki oli toteuttamiskelposia ja muutama jo työn alla. Oli ihan erityisen ihanaa kuulla toiveita pohdiskelevista postauksista, koska ne on just niitä mitä tykkään tehdä ja itsekin muiden blogeista lukea. 
Tän postauksen kuvat on öisestä Fremantlesta, paikallisten kesken Freosta. Omalla asuinalueella maisemat on aika kaukana tosta, enkä täällä pimeän tullen ulkona oikeen liikukkaaan. Onneks kulkuyhteydet pelaa ja julkinen liikenne on ihan naurettavan halpaa - junalla esim. Perthiin ja takas vähän yli eurolla. Huhuuu vr... Fremantlessa käppäilyn lisäksi oon tällä viikolla muunmuassa maistanut ekaa kertaa kegurua, koittanut etsiä itselleni harrastusta, käynyt ihanilla pikku markkinoilla ja lötänyt maailman parhaan jätskipaikan. Taidankin lopettaa tän listan tähän, en kehtaa kirjottaa enää yhtäkään kun kaikki mieleen tuleva tuntuu liittyvän jotenkin ruokaan. Ai nälkä? Ei mulla ainakaan
Jatkettiin baletista mun lempparikaupunginosaan Fremantleen, mistä aikasemmin oonkin tainnu jo blogin puolella mainita. Fremantlessa riittää ihania ruokapaikkoja joista valita. Me päädyttiin italialaiseen, mikä ei ollut yhtään huonompi paikka. Tarjoilijan suosituksesta söin elämäni ekaa kertaa simpukoita ja kyllä kannatti sen aluksi kaavaileman perus pizzan sijasta. Balettia ja simpukoita, apua tässähän alkaa tuntee olonsa sivistyneeksi.. Viihdyttiin ravintolassa aika pitkään ja oli hyvä ilta täynnä paljon naurua. Ronja tuli viel meille yöks ja sunnuntai aamuna lähdettiin Perthiin 
Mun viikonlopun muotivirheet ei rajottunu ainoastaan lauantaille. Sunnuntaina olin varmaan Perthin ainoa shortseihin pukeutunut. Aurinko paisto, mittari näytti 23 astetta ja mulle se merkkas vihdoin shortsikelien korkkaamista. Mutta samalla kun mä hehkutin ihanaa säätä ja tepastelin kesävaatteet päällä, tuli paikalliset vastaan takkeihin ja pitkiin housuihin pukeutuneena kysellen eikö mulla ole kylmä. Täällä asteita pitää kai olla se kymmenen lisää et voi sanoa olevan lämmin.
